Toistensa tukena myös diabeteksen kanssa

Mikkeliläisen Minna ja Tero Kuuvuoren parisuhteessa on kolmas pyörä: diabetes. Sen takia on jouduttu perumaan yksi ulkomaanmatka. Muuten tauti ei ole rajoittanut pariskunnan elämää.

Vastarakastuneiden Minnan ja Teron yhteisen elämän rakentamiseen tuli yllättäviä palikoita, kun kummallakin ilmeni diabetes. Minnalla on selkeä tyypin 2 diabetes, jota hoidetaan tabletein. Terolla puolestaan on hankala ykköskakkonen, johon etsitään yhä parin vuoden jälkeen sopivaa hoitomuotoa.

– Hulluinta tässä on se, ettei Terolla ole tuntemuksia, olipa sokerit yli 20 tai vähän päälle kaksi. Minä taas tiedän heti, kun olen syönyt hölmösti, Minna sanoo.

Hänen mielestään on tavallaan helpottavaa, että molemmilla on diabetes. Näin tuska on yhteinen ja vertaistuki taattu. Myös uusimman tiedon saanti on turvattu. Sitä tulee netin lisäksi kahdesta lähteestä, eli kummankin lääkäriltä.

– Omaa lääkäriäkin pystyy haastamaan paremmin, kun on asiaan perehtynyt puoliso, Tero toteaa.

Siitä kumpikin on kiitollinen, että heillä on laaja työterveyshuolto. Tauti on oikeasti seurannassa. Mutta kaikkein tärkeintä on omahoito. Se on vaatinut nöyryyttä ja uuden opettelua.

– Aiemmin tutkin kaupassa tuotteiden yksikköhintoja, mutta nykyään luen enemmän tuoteselosteita. Ruokavalion tärkeys on tullut tiedostettua tässä viimeisen parin vuoden aikana, Tero myöntää ja Minna nyökkää vieressä.

Minna sanoo olevansa melkoinen haukka kaupassa sokerimäärien suhteen.

– Jos esimerkiksi jogurtissa tai mehussa on yli 10 grammaa sokeria per sata grammaa, se jää ostamatta. Vaihtoehtoja kyllä löytyy. Meidän lisäksi ajattelen myös kymmenvuotiasta poikaani.

Minnalle pelastus on ollut se, ettei hän ole ollut makean perään.

– Kun Tero tuli elämääni, kerran viikossa ollut herkkupäivä vaihtui useaan päivään viikossa. Diabeteksen puhjettua aloitin heti ruokaremontin. Siihen patisti pelko liitännäissairauksista ja piikkikammo. Päätin pärjätä, enkä suostunut sotimatta antamaan periksi, Minna kertoo.

Kolmen lapsen äidillä ei ollut raskausaikoina mitään viitteitä sokeriaineenvaihdunnan häiriöstä. Sukurasitus hänellä kuitenkin oli, aivan kuten Terollakin. Silti sairastuminen oli yllätys.

Hämmästyttävän salakavala tauti

Minna Kuuvuorella tauti paljastui normaalissa työterveyshuollon tekemässä 40-vuotistarkastuksessa jouluviikolla 2010.

– Se oli kuin ruoskan isku: olet syönyt huonosti! Väänsin itkua. En saa enää syödä muuta kuin lämmintä lunta ja haaleaa vettä. Ja joulukin oli tulossa, Minna muistelee tuntojaan.

Terolla tauti todettiin häämatkan jälkeen keväällä 2011. Ensin työterveyslääkäri miltei vähätteli labratuloksia. Hän ei voinut uskoa, että asiakkaan paastosokeri voi olla 13,9. Varsinkaan kun Tero ei ollut omasta mielestään mitenkään kipeä.

– Jälkeenpäin ajateltuna olihan niitä oireita. Saatoin juoda 1,5 litraa vettä yön aikana ja olin todella väsynyt. Mutta jotenkin sitä kuvitteli kaiken johtuvan alkuvuoden kiireistä.

Työterveydestä Tero passitettiin sairaalaan. Hänellä diagnosoitiin ykköstyypin diabetes, jota alettiin hoitaa välittömästi insuliinilla.

– Oli torstai. Ajattelin, että siitä vain napit naamaan ja seuraavana tiistaina lähden työmatkalle Hollantiin. Maatessani yksin yön ja lukiessani saamiani brosyyreita ymmärsin, ettei reissuun tarvitse lähteä. Samalla tajusin, että hyvinhoidettuna diabetes ei ole vaarallinen.

Henkisesti Tero ei käynyt niin syvällä kuin Minna. Pistoshoidon aloittaminen ei ollut hänelle mitenkään järkyttävä juttu, sillä Tero huomasi, että insuliinilla oli helppo säännellä verensokeria. Ongelma oli kuitenkin siinä, että paino alkoi nousta. Niinpä insuliini vaihtui lennosta tabletteihin. Niillä sokeri pysyi kurissa niin kauan, kun fyysistä työtä uuden kodin rakennustyömaalla riitti.

Paluu myyntipäällikön arkeen, eli auton rattiin tai näyttöpäätteen taakse, räjäytti tilanteen entisenlaiseksi. Kokeilussa on ollut uutuustabletteja, sekä paljon kiiltelty Victoza, mutta sekään ei Teron verensokeriarvoja normaaleiksi.

– Tällä hetkellä ollaan taas miettimässä vaihtoehtoja, Tero kertoo hieman turhautuneen oloisena.

Liikunta uhkaa jäädä liikkuvan työn takia

Kuuvuoret elävät Elämäänsä isolla E:ellä. He nauttivat ruoanlaitosta, ja keittiössä puuhataan yleensä yhdessä. Arkena syödään arkiruokaa ja herkuttelu on sallittua silloin tällöin. Myös perhe, ystävät ja matkustelu näyttelevät isoa osaa heidän elämässään.

– Jokunen vuosi sitten jouduimme kolariin moottoripyöräreissussa Kroatiassa. Suurin huolenaiheeni oli, tuliko kukkaro ambulanssiin mukaan, sillä siinä on lääkkeemme, Minna kertoo.

Kuuvuoret tietävät, että säännöllinen liikunta tekisi hyvää diabetesta sairastaville. Mihinkään säännölliseen he eivät pysty sitoutumaan, sillä kumpikin tekee reissuhommia.

– Aikatauluttamaton liikunta, kuten sulkapallo, uinti ja sauvakävely sopivat meille kun niitä voi tehdä yhdessä mihin aikaan vain. Uusia fillareitakin on käyty katsomassa, Kuuvuoret kertovat.

Henkivakuutusalalla yritysasiakkaiden kanssa akselilla Mikkeli-Savonlinna-Lappeenranta liikennöivä Minna luottaa vaistoihinsa ruokailuissa. Hänellä on aina välipalaa matkassa, sillä ruokavälit eivät voi olla pitkiä. Terolla taas syömisasiat ovat vähän hakusessaan, kun matalan tai korkean verensokerin tuntemuksia ei ole.

Minna osaa myös kieltäytyä tyylikkäästi. Hän saattaa sanoa asiakkaalleen: ”Anteeksi, mutta jos et pahastu, jätän tarjottavan väliin, kun minulla on semmoinen sokerijuttu.” Ei siitä yleensä tule sen enempää ihmettelyä.

Kuuvuoret eivät ole lähteneet salaamaan diabetestaan. Päin vastoin. Joskus kavereiden kanssa iltaa istuessa on kaivettu sokerimittari esiin siinä vaiheessa, kun jossain muualla puhallettaisiin ehkä leikkimielellä alkometriin.

Joistakin asioista he ovat joutuneet luopumaan. Tero jäätelöstä, ja leipomista rakastava Minna lauantaisista leivontasessioista.

– Tykkäsin tehdä pullaa, mutta ei se niin toimi, että teen pullaa ja söisin vain yhden. Tuoretta pullaa kun menisi kolme tai neljä saman tien.

© Jaana Matikainen (Juttu on julkaistu kesäkuun 2014 Diabeteksessa)

webtoteutus SulkaSuunnittelu